Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Outokumpu - Päivähoito
Outokumpu - Päivähoito > paivahoitomaksut >
vihjeet 

PÄIVÄHOITOMAKSUT

Lasten päivähoidosta perittäviä maksuja määriteltäessä noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia (36/1973, 387/2008) ja sivistyslautakunnan em. lain perusteella tekemiä päätöksiä.

Kokopäivähoidon maksu

Kokopäiväisen päiväkoti- ja perhepäivähoidon kuukausimaksu on nuorimmasta päivähoidossa olevasta lapsesta perheen koon mukaan määräytyvän maksuprosentin osoittama euromäärä vähimmäistulorajan ylittävästä kuukausitulosta, kuitenkin enintään 233 euroa kuukaudessa. Perheen toisesta kokopäivähoitolapsesta maksu on samansuuruinen kuin ensimmäisestä lapsesta, kuitenkin enintään 210 euroa kuukaudessa. Jos samasta perheestä on hoidossa enemmän kuin kaksi lasta, on kuukausimaksu seuraavilta 20 prosenttia ensimmäisen lapsen maksusta. Määrättäessä perheen toisen tai useamman lapsen maksua, käytetään määräytymisen perustana nuorimman lapsen laskennallista kokopäivähoidon maksua. Lasta koskevaa 21 euroa pienempää maksua ei peritä. Perheen kokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat molempien alaikäiset lapset.

Perheen koko, tulorajat ja maksuprosentit kokopäivähoidossa

Perheen koko, henkilöä

Tuloraja, euroa kuukaudessa

Korkein maksuprosentti

2

1099

11,5

3

1355

9,4

4

1609

7,9

5

1716

7,9

6

1823

7,9



Jos perheen koko on suurempi kuin 6, lisätään maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 107 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta.

Alla olevasta taulukosta näkyy, millaisilla tuloilla päivähoitomaksu määräytyy korkeimpaan maksuluokkaan 233 euroon.

2-henkinen perhe 3.125,09 euroa
3-henkinen perhe 3.833,72 euroa
4-henkinen perhe 4.558,37 euroa
5-henkinen perhe 4.665,37 euroa
6-henkinen perhe 4.772,37 euroa

Tarkempia tietoja maksujen määräytymisestä löytyy seuraavan linkin kautta:

Päivähoitomaksujen määräämisperusteet

Tästä voit tulostaa lomakkeet:

Tuloselvityslomake ja Yrittäjän tuloselvityslomake

Hakemuslomake palautetaan kaupungintalolle palkkatoimistoon Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu,
PL 47, 83501 Outokumpu




6.8.2010 14:13