Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
 
   
Outokummun kaupunki > Kuntalaisaloite
vihjeet 
Kuntalaisaloite
Kuntalaki 28 §: Aloiteoikeus

Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta.

Laadi aloite >>


Vuoden 2009 aloitteet

Vuoden 2008 aloitteet

Vuoden 2007 aloitteet

Vuoden 2006 aloitteet


18.4.2010 19:30