”EI AINA KÄY NIIN KUIN HAAVEILLAAN…”

”EI AINA KÄY NIIN KUIN HAAVEILLAAN…”

Reilu vuosi sitten, kun Outokummun kaupunki haki projektipäällikköä tähän hankkeeseen, olin enemmän kuin innostunut hakemaan tätä määräaikaista paikkaa. Totesinkin hakemuksessani: ” Nähtyäni ilmoituksenne totesin ykskantaan, että siinäpä on työpaikka, joka on ihan kuin minulle luotu. Motivaationi, innostukseni ja monilta osin päivitetty osaamiseni yhdistettynä henkilökohtaisiin ominaisuuksiini antavat loistavat lähtökohdat vastata niihin odotuksiin, joita teillä on tulevalle projektipäällikölle.” Innostukseni vain lisääntyi, kun perehdyin hankkeeseen tarkemmin ja tapasin paitsi tulevan esihenkilöni myös hankkeen isän Mikael Leimanin ja kuulin heidän ajatuksiaan.

Uskoin tuolloin vielä vahvasti siihen, että ihmisistä löytyy edelleen samanlaista yhteisöllisyyttä ja lähimmäisenrakkautta kuin aikoinaan olin lapsuudessa ja nuoruudessa huomannut olleen. Ajattelin, kuten yhdessä blogissani totesin: ” Elämänlaatuumme vaikuttaa paitsi se, että minulla on hyvä olla, myös se, että minulla on mahdollisuuksia vaikuttaa myönteisesti myös toisten elämänlaatua nostavasti.” Ajattelin myös, että osallisuudella eli sillä, että kuulutaan sellaiseen kokonaisuuteen, jossa pystyy liittymään erilaisiin hyvinvoinnin lähteisiin ja elämän merkityksellisyyttä lisääviin vuorovaikutussuhteisiin olisi aidosti merkitystä ja mahdollisuuksia. Osallisuus olisi vaikuttamista oman elämänsä kulkuun, mahdollisuuksiin, toimintoihin, palveluihin ja joihinkin yhteisiin asioihin.

Yhdessä blogissani vetosin siihen, kuinka auttaminen lisää onnellisuutta: ”Onnellisuustutkijoiden mukaan myötätunto ja toisten ihmisten pyyteetön auttaminen ovat salaisuus, joiden avulla tulee onnelliseksi. Tätä on selitetty sillä, että muiden auttaminen tuottaa auttajalleen tunneperäisen palkinnon, joka ilmenee onnellisuutena. Mielenkiintoista on myös se, että tutkimusten mukaan muiden auttaminen lisää onnellisuutta enemmän kuin avunsaaminen.”

Projektimme toimijaryhmän harvennettua ja toisaalta kyselylomakkeiden vastauksia tulkitessani aloin tulla toisiin ajatuksiin ja ikään kuin heräillyt todellisuuteen. ”Ehkä aika entinen ei enää palaa…?” Ehkä ajatus- ja toimintakulttuurimme tukeutuu tänä päivänä yhä enemmän siihen, että ”kyllä yhteiskunta, valtio ja julkiset palvelut pitävät ihmisestä huolen”. Toisaalta hankeemme osui erittäin epäsuotuisaan tilanteeseen, jossa sote-palvelujen siirtyminen hyvinvointialueille määritteli kokonaan uudenlaisen toimintaympäristön. Ehkä kaupunkilaiset odottivat, mitä uusi järjestelmä tuo tullessaan. Miksi ennakoida huomista, kun siitä ei tiedetä vielä mitään.

Lopputulemana minun on todettava, ettei aina käy niin kuin haaveillaan. Ehkei tälle projektille ollut juuri nyt tilausta, ehkei aika ollut otollinen, ehkei projektin keskeisintä ideaa vielä oivallettu. Ehkä jotain asioita jäi tekemättä tai olisi voitu tehdä paremmin. Nyt on vain nöyrästi todettava tietynlainen epäonnistuminen – suunniteltua hyvinvointiosuuskunta emme saaneet perustettua. Uudenlaista toimintamallia emme saaneet synnytettyä kaiken muun muutoksen keskellä. Otan luonnollisesti tavoitteiden saavuttamatta jäämisestä osasyyn niskoilleni. Osalle emme voineet mitään. Ehkä tämä hanke antaa kuitenkin jonkun alkukipinän uudelle ajattelulle ja mahdollistaa jonain päivänä tämäntyyppisen hankkeen onnistuneen läpiviennin.

Aurinkoista kesää kaikille outokumpulaisille! Lämmin kiitos hankkeeseen osallistuneille!

Lahja-Elina Vatanen

projektipäällikkö

Hyvinvointiosuuskunta välimuotoisen asumisen toimijana-hanke