Lieteseuranta

Kuvan esikatselu

Tiedote: Savo-Pielisen jätelautakunta seuraa jätevesilietteiden tyhjennyksiä

 

Savo-Pielisen jätelautakunta seuraa asumisessa syntyvien saostus- ja umpisäiliölietteiden tyhjennyksiä Outokummun alueella. Seuranta kohdistuu vakituisesti asuttuihin kiinteistöihin, jotka sijaitsevat kunnallisen viemäriverkoston ulkopuolella. Seurannassa tarkastellaan, onko kiinteistöjen saostus- tai umpisäiliöt tyhjennetty jätehuoltomääräysten mukaisesti. Seurantaa tehdään yhteistyössä Outokummun kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen kanssa.

 

Jätelautakunta lähestyy kirjeitse kesän 2023 aikana sellaisia kiinteistöjä, joilta jätehuollon asiakasrekisterin perusteella ei ole edellisen kahden vuoden aikana toimitettu saostus- tai umpisäiliölietteitä kunnalliselle jätevedenpuhdistamolle. Kirjeellä kerrotaan jätehuoltomääräysten vaatimuksista ja kehotetaan kiinteistön haltijoita toimenpiteisiin kiinteistön olosuhteista riippuen.

 

Jätevesilietteiden tyhjennyksestä ja käsittelystä säädetään kunnallisissa jätehuoltomääräyksissä. Määräysten mukaan saostussäiliöt on tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa. Jos kyseessä on 1-2 henkilön vakituinen asuinkiinteistö tai vapaa-ajan kiinteistö, tyhjennysväli voi olla kaksi vuotta. Umpisäiliöt on tyhjennettävä tarvittaessa. Lietetyhjennys tulee ensisijaisesti tilata jätehuoltorekisteriin merkityltä kuljetusyrittäjältä, joka kuljettaa lietteet käsiteltäväksi jätevedenpuhdistamolle. Säännöllinen tyhjentäminen on tärkeää kiinteistön jätevesijärjestelmän toimivuuden takaamiseksi sekä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi.

 

Saostus- ja umpisäiliölietteitä voi myös käyttää lannoitteena viljelyksessä olevalla pellolla, jos lietteet käsitellään ennen peltolevitystä esimerkiksi kalkkistabiloimalla. Tällaisesta jätevesilietteiden omatoimisesta käsittelystä on ilmoitettava kirjallisesti jätehuoltoviranomaiselle ennen käsittelyn aloittamista. Käsittelyssä ja levittämisessä on noudatettava lannoitelainsäädäntöä ja jätevesilietteiden maatalouskäyttöä koskevaa lainsäädäntöä.

 

Lisätietoja asiassa antaa:

 

Mirkka Korhonen

Ympäristöasiantuntija

Savo-Pielisen jätelautakunta

p. 044 718 5065

mirkka.korhonen@kuopio.fi

 

Tuomas Tikka

vs. ympäristönsuojelusihteeri

Outokummun kaupunki

puh. 044 755 9378

tuomas.tikka@outokummunkaupunki.fi