YTYÄ-blogi - Helmikuu 2022

 

YTYÄ!-blogeja julkaistaan hankkeen vetäjäkunnan, Liperin, verkkosivuilla. Blogit luettattavissa myös alla.


YTYÄ-blogi, huhtikuu 2022

”Rohkeat päätökset syntyvät sydäntään kuuntelemalla”

Uraohjaus avasi omaan osaamisen uusia näkökulmia

Jo pienenä tyttönä tiesin, että haluan isona hoitajaksi. Halusin hoitajaksi niin paljon, ettei minulla koskaan ollut toista vaihtoehtoa. Vuonna 2005 valmistuinkin lähihoitajaksi ja 2009 sairaanhoitajaksi. Tein lähihoitajan työtä koko ajan opiskellessani ammattikorkeakoulussa. Valmistuttuani en ole ollut päivääkään työttömänä. Rakastin työtäni ja tein sitä sydämelläni. Viimeiset kuusi vuotta tein esimiestyötä. Aloitin myös yamk-opinnot, mutta koronatilanteen vuoksi minulle ei jäänyt työstäni aikaa eikä intoa opiskeluun.

Jossain vaiheessa aloin miettiä, haluanko työskennellä hoivan alalla loppuelämäni. Ala oli muuttunut ja intoni työtä kohtaan muuttui. Halusin enemmän. Halusin kokea jotain ihan uutta. Samaan aikaan kipuilin elämässäni monia asioita yhtä aikaa. Suurimpana kuitenkin sitä, mikä minusta tulee isona. Kun kuulin ystävältäni, että kunnan työllisyyspalvelut tarjoavat uraohjausta, otin yhteyttä kotikuntani Liperin työllisyyspalveluihin.

Niin alkoi yhteistyöni YTYÄ! -hankkeen työhönvalmentajan kanssa unelmieni saavuttamiseksi. Käynneillä koin suuria tunteita, välillä nauroin, toisinaan itkin. Valmentaja auttoi minua näkemään itsessäni sellaisia piirteitä, asioita ja osaamista, joita en itse nähnyt. Koin olevani ”vain” sairaanhoitaja, yksikön johtaja, joka ei osaa muuta kuin hoiva- ja esimiestyötä.

Valmennuksessa oivalsin, että olin oppinut työssäni ja harrastuksissani valtavasti asioita, jotka vain piti osata löytää tietoiseen käyttöön. Näkyväksi tuli mm. asiakaspalvelu- ja kohtaamistaitoni, ongelmanratkaisukykyni ja haastavissa tilanteissa toiminen, tiedon etsimistaidot, sosiaaliset taidot, multitaskaus sekä kykyni motivoida ja kannustaa ihmisiä.

Kun Outokummun työllisyyspalveluihin YTYÄ! -hankkeeseen avautui työhönvalmentajan paikka, innostuin asiasta heti. Pääsisin käyttämään ja kehittämään osaamistani uusissa tehtävissä. Tuonne minä haen!

Ja nyt olen tässä: työhönvalmentajana YTYÄssä. Olen sitä mieltä, että rohkeat päätökset syntyvät sydäntään kuuntelemalla. Prosessissa kannattaa myös hyödyntää olemassa olevia palveluja: suosittelen alanvaihtoa pohtiville lämpimästi työhönvalmennusta/uraohjausta. Asioita on hyvä työstää, reflektoida ja viedä eteenpäin toisen ihmisen kanssa.

Työhönvalmennus oli kohdallani hyvin yksilöllistä. Prosessissa kuljettiin minun toiveitani kohti, ei valmiin paletin mukaisesti. Yksilöllisyyden tärkeys jätti jälkensä. Osaan arvostaa ja nostaa sitä esille nyt omassa työssäni omien asiakkaideni kohdalla.

Omalla kohdallani prosessoin ammatinvaihtoajatuksia ainakin vuoden; valmennus puolestaan kesti noin viisi kuukautta. Helppoa ei aina ollut, mutta olen tyytyväinen, että uskalsin irrottautua vanhasta ja lähteä kohti uutta. Ajattelen, että polkuja löytyy, kun niille antaa aikaa ja mahdollisuuden.

Minna Määttänen


   

Älä jää yksin työttömyyden kanssa – yhteistyössä on ytyä!

YTYÄ! -yhteistyöllä tuloksiin -hankkeessa on työskennelty reilut kaksi vuotta työllisyyden edistämiseksi Liperissä, Outokummussa, Polvijärvellä ja Kontiolahdella. Neljän hankekunnan työhönvalmennukseen on osallistunut kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana 495 henkilöä, joista 225 on päättänyt valmennuksen. Heistä 60 % on työllistynyt tai aloittanut koulutuksen.

Mitä työhönvalmennus on? Valmennuksessa pyritään siihen, että asiakkaalle löytyy työ- tai koulutuspaikka tai tarvittaessa jokin muu hänen elämäntilanteeseensa sopiva palvelu. Kartoitamme yhdessä asiakkaan kanssa erilaisia mahdollisuuksia, sovimme yhteisen työskentelyn tavoitteista ja laadimme toteutussuunnitelman. Valmennuksessa mm. tehdään työnhaun asiakirjoja, tunnistetaan vahvuuksia, käydään läpi yritysrekistereitä, etsitään piilotyöpaikkoja, otetaan yhteyttä yrityksiin ja selvitetään opiskeluvaihtoehtoja. Usein tavoitteisiin pääseminen edellyttää osaamisen kehittämistä ja tukea muuttuvassa elämäntilanteessa. Hankerahoituksella olemme hankkineet asiakkaillemme mm. työllistymistä edistäviä ammatillisia lyhytkoulutuksia, bussikortteja työhön/koulutukseen kulkemisen aloittamisen tueksi, työvaatteita ja tulkkipalveluja.

Toinen asiakaskohderyhmämme ovat paikalliset yritykset. YTYÄ!:n yritysverkostoissa on mukana noin 150 työnantajaa. Kontaktoimme yrityksiä, tiedotamme yrittäjiä työllistämisen tukipalveluista ja avustamme rekrytoinneissa. Yhteistyössä yritysten ja oppilaitosten kanssa olemme toteuttaneet mm. työvoimakoulutuksia työvoimapula-aloille varhaiskasvatukseen sekä muovi- ja metalliteollisuuteen. Vuoden 2021 Mitä kuuluu? -yrityskampanjassa hankekuntien alueilla tavoitettiin yli 500 yritystä; kampanja toteutetaan uudelleen tänä keväänä. Myös verkostotyö on tärkeää. Toimimme tiiviissä yhteistyössä kuntien työllisyyspalvelujen, TE-palvelujen, Siun soten, ELY:n, Kelan, oppilaitosten ja järjestösektorin kanssa.

Työllistymistarinoita on yhtä monia kuin ihmisiä. Toisinaan työpaikka löytyy yhdellä puhelinsoitolla. Toisinaan polut ovat pitkiä ja monivaiheisia. Ja kaikkea siltä ja väliltä. Tie takaisin työmarkkinoille voi kulkea esimerkiksi työvoimakoulutuksen, työkokeilun, oppisopimuksen tai palkkatuetun työn kautta. Yritysten rinnalla työmahdollisuuksia löytyy yhdistyksistä ja kunnasta.

Kun kaipaat ohjausta työ- tai koulutusasioissa, ota rohkeasti yhteyttä. Ovemme ovat avoimia kaikille hankekuntien asukkaille. Tervetuloa tutustumaan!

 

Yhteistyöterveisin

YTYÄ! -hanketiimi

YTYÄ! -hanketiimi.

 

Ps. Mikä on auttanut sinua työllistymisessä tai mikä voisi auttaa? Kehitämme palvelujamme ja tässä tarvitsemme sinun apuasi. Kerro meille ideasi ja ajatuksesi. duunitalo@liperi.fi. Liperin kunta on hankkeen vetäjä.

 

YTYÄ! valmentajat Outokummussa!

YTYÄ! -valmentajat Outokummussa

 

Työhönvalmentaja Sirpa Hassinen
puh. 050 563 9702

Työhönvalmentaja Niina Lipponen
puh. 050 438 5241

Työhönvalmentaja Minna Määttänen
puh. 050 352 0651

Työhönvalmentaja Inka Räsänen Monti
puh. 050 462 4564

Katso esittelyvideo hankkeen toiminnasta Outokummusta tästä.