Outokummun kaupunkiAjankohtaistaKiisuhallissa nähdään taiteilija Sirkku Ketolan eri ilmaisumuotoja risteyttävä ja jatkuvasti muuntuva teos

Kiisuhallissa nähdään taiteilija Sirkku Ketolan eri ilmaisumuotoja risteyttävä ja jatkuvasti muuntuva teos

A Body Cal­led Pau­la on tai­tei­li­ja Sirk­ku Keto­lan pit­kä­kes­toi­nen (2017–2027), eri ilmai­su­muo­to­ja ris­teyt­tä­vä ja jat­ku­vas­ti muun­tu­va teos. Täl­lä ker­taa se aset­tuu Outo­kum­mun Van­han kai­vok­sen Kii­su­hal­lin teko­nur­mel­le koko pituu­des­saan, ensim­mäis­tä ker­taa elin­kaa­ren­sa aika­na, ja samal­la upean kor­kean kai­ku­kaa­ren alle. Odo­tet­ta­vis­sa on ainut­ker­tai­nen sur­rea­lis­ti­nen ja etee­ri­nen koke­mus.

A Body Cal­led Pau­la on tois­toon perus­tu­va ins­tal­laa­tio ja per­for­mans­si, jos­sa Pau­lan roo­liin aset­tu­va Keto­la työs­tää suu­ri­ko­kois­ta orna­ment­tia hau­raal­le pape­ril­le. Teok­sen meta­mor­foo­si kul­kee puh­taan val­koi­ses­ta, väri ker­ral­laan koh­ti täyt­tä, väri­kyl­läis­tä nau­haa. Teok­sen per­for­mans­sit Light, Pas­sion, Know­led­ge ja Dark­ness sym­bo­loi­vat täy­den elä­män ele­ment­te­jä. Pau­la on alle­go­ria ihmi­ses­tä maa­il­man­kaik­keu­den osa­na ja tek­no­lo­gian raken­ta­ja­na. Kädet ja tila muo­dos­ta­vat seri­gra­fian avul­la ihmisprint­te­rin – sen­su­aa­li­sen koneen, jos­sa mate­ria ja hen­ki tans­si­vat. Teok­sen etee­ri­nen ääni­maa­il­ma on Keto­lan sävel­tä­mä.

A Body Cal­led Pau­la on 2017 alka­nut, kym­me­nen vuot­ta jat­ku­va teos, jos­sa per­for­mans­si tois­tuu eri puo­lil­la maa­il­maa 3–4 ker­taa vuo­des­sa. Pit­kä aika­jän­ne mah­dol­lis­taa kont­rol­lin ohit­ta­mi­sen tie­tois­ten suun­ni­tel­mien muut­tues­sa ja suo teok­sen lopul­ta hakea itse muo­ton­sa ja dia­lo­gin­sa. Tai­tei­li­jan teh­tä­väk­si jää näin vain liik­keen yllä­pi­tä­mi­nen.

Sirk­ku Keto­la: A Body Cal­led Pau­la
25.–28.8.2025 Kii­su­hal­li, Van­ha kai­vos, Kum­mun­ka­tu 21, 23500 Outo­kum­pu
Avoin­na ma-to klo 17–20

A Body Cal­led Pau­la per­for­mans­sit Kii­su­hal­lis­sa ohei­sen aika­tau­lun mukaan klo 17.00 alkaen, teos­ta voi ais­tia oman valin­nan mukaan vain het­ki­sen, tai sen kans­sa voi viet­tää aikaa pidem­pään­kin (kes­to n. 3 h/performanssi):

Ma 25.8. Light
Ti 26.8. Pas­sion
Ke 27.8. Know­led­ge
To 28.8. Dark­ness. Teos val­mis­tuu.

Sydä­mel­li­ses­ti ter­ve­tu­loa!

Sirk­ku Keto­la on nyky­tai­de­graa­fik­ko, joka tut­kii tois­toa ja sii­tä syn­ty­vää varioin­tia osa­na elä­män koo­dia ja moni­muo­toi­suu­den kau­neut­ta. Hän on sivis­tet­ty vil­li, joka hidas­taa digi­taa­lis­ta kuva­vir­taa käsi­työ­vai­heil­la yrit­täen ymmär­tää ihmi­sen ryt­miä suh­tees­sa mate­ri­aan. Kehon vai­ku­tus kuvaan, ja päin­vas­toin, ei lak­kaa kieh­to­mas­ta hän­tä. Keto­la on val­mis­tu­nut Kuva­tai­dea­ka­te­mias­ta Kuva­tai­teen mais­te­rik­si vuon­na 2009 ja osal­lis­tu­nut lukui­siin koti­mai­siin ja kan­sain­vä­li­siin pro­jek­tei­hin ja näyt­te­lyi­hin. Hän asuu ja työs­ken­te­lee Turus­sa sekä Brys­se­lis­sä.

Lisää ajankohtaisia uutisia