Outokummussa on virinnyt keskustelua kaikille avoimen kohtaamispaikan avaamisesta. Tule keskustelemaan asiasta ke 12.11. klo 10 Kulttuuritalo Maritan alakertaan Kummunkatu 3.
Ilmoittaudu mukaan ma 10.11 mennessä tästä: https://link.webropolsurveys.com/S/6D3FD83A8EB5FECA
Lapsiperheille Outokummussa on ollut tarjolla avoin kohtaamispaikka Perheiden paikka ry:n toimesta Stean ja kaupungin tukemana. Siellä on tarjottu avointa toimintaa, vertaistukea, leikki- ja varhaiskasvatustoimintaa lapsille sekä tukea vanhemmuuteen. Lisäksi mm. seurakunnalla on omat avoimet kerhonsa ja lisäksi ainakin leikkipuistot ovat lapsiperheiden jonkinlaisia avoimia kohtaamispaikkoja.
Nuorille kirjaston alakerrassa toimii nuorisotalo Kirvo, jossa nuoret voivat hengailla ja tavata kavereita, pelata biljardia yms. Paikalla on aina myös koulutettu nuoriso-ohjaaja. Vähän vanhemmat nuoret eivät kuitenkaan Kirvolla kovin aktiivisesti käytä.
Muille ryhmille ei varsinaista avointa kohtaamispaikkaa ole. Meillä on toki kahviloita mukaan lukien Kupari, eri yhdistysten suosima Servo, vähemmälle käytölle jäänyt kaupungintalon kahvio sekä esim. Okun Idea, mutta varsinaista muille kuin lapsiperheille ja nuorille suunnattua avointa kohtaamispaikka ei. Muissa kunnissa olevissa kohtaamispaikoissa on mm. erilaisia ryhmiä, luentoja, digineuvontaa sekä tilaa vapaaseen oleiluun ja seurusteluun. Kohtaamispaikkatoimintaa järjestävät yleensä kunnat, järjestöt ja seurakunnat. Kohtaamispaikkatoiminta on ennaltaehkäisevää tukea, jolla mm. vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja vähennetään yksinäisyyttä.
Tapaamisessa pohditaan yhdessä mm.
- Onko tällaiselle paikalle Outokummussa tarvetta?
- Jos on, mitä toimintaa siellä voisi olla? Kenelle suunnattua?
- Ketkä vastaisivat toiminnasta?
- Olisiko Maritan alakerta toimintaan soveltuva tila? Jos olisi, mitä muutoksia siellä tulisi tehdä?
- Muuta?



