Lapsiystävällinen kunta ‑juttusarjassa esittelemme henkilöitä, jotka työskentelevät arjessa outokumpulaisten lasten ja nuorten rinnalla ja varmistavat, että jokainen lapsi tulee nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi omana itsenään.
Kuka Olet?
Anni Hiltunen
Mikä on työtehtäväsi?
Toimin kouluvalmentajana. Työhön ei ole olemassa valmista sapluunaa, vaan olen lähtenyt rakentamaan työnkuvaa itse noin viisi vuotta sitten. Aloitin työssä SKY-hankkeen kautta, joka oli valtakunnallinen opetusministeriön hanke. Sen tavoitteena oli poissaolojen vähentäminen ja läsnäolon tukeminen koulussa.
Työssäni keskeistä on olla mukana kouluarjessa ja tukea oppilaita yksilöllisesti, erityisesti niitä, joilla on paljon poissaoloja tai joille koulussa oleminen on haastavaa. Vaikeus voi liittyä esimerkiksi yksittäiseen oppituntiin tai elämäntilanteeseen.
Toinen tärkeä osa työtäni on ennaltaehkäisevä työ, jossa pyritään kiinnittämään oppilaita koulunkäyntiin. Olen mukana tukioppilastoiminnassa sekä koulun arjessa laajasti: osallistun retkille, yökouluun, tapahtumiin ja oppitunneille. Haluan olla tavallinen ja helposti lähestyttävä osa koulun arkea. Seuraan myös oppilaiden hyvinvointia ja koordinoin poissaolojen seurantaa. Työhöni voi tarvittaessa kuulua myös oppilaan hakeminen kotoa kouluun silloin, kun oppilas tarvitsee siinä tukea.
Millainen on perustyöpäiväsi ja millaisia tehtäviä työhösi kuuluu?
Päiväni alkaa aamulla ennen oppilaiden saapumista. Tarkistan Wilman ja kalenterin sekä valmistaudun päivän palavereihin. Työhöni kuuluu paljon erilaisia oppilas- ja yhteistyöpalavereita eri toimijoiden kanssa.
Kun oppilaat saapuvat kouluun, olen heitä varten. Työhuoneeseeni tulee oppilaita opiskelemaan, ja saan myös viestejä oppilailta, jotka pyytävät minua käymään oppitunneilla. Teen tiivistä yhteistyötä opettajien kanssa, ja työhuoneessani oppilaat voivat työskennellä omaan tahtiin. Myös välitunneilla oppilaat tulevat usein työhuoneeseeni rauhoittumaan tai juttelemaan.
Ruokailussa järjestän rauhallisemman ruokailuhetken niille oppilaille, joille meluisa ruokala on haastava ympäristö. Kerään eri luokilta oppilaita yhteiseen, hiljaisempaan ruokailuun, silloin kun ruokala alkaa hiljenemään ja siellä on vähemmän oppilaita.
Iltapäivisin työhuoneeni usein tyhjenee, kun oppilaat lähtevät kotiin. Silloin voin tehdä suunnittelutyötä ja käydä palavereissa. Työni on hyvin vaihtelevaa, ja jokainen päivä on erilainen.
Mikä on työssäsi parasta tai antoisinta?
Oppilaiden kohtaaminen. Erityisen palkitsevaa on se, kun oppilaan kanssa syntyy luottamuksellinen suhde ja hän uskaltaa tulla juttelemaan, jos jokin asia koulussa tai elämässä mietityttää. Silloin voimme etsiä siihen yhdessä ratkaisuja.
Mikä on työssäsi haastavaa?
Riittämättömyyden tunteen sietäminen. Kaikkia ei voi auttaa niin paljon kuin haluaisi, vaikka tekee parhaansa.
Mitä moni ei tiedä työstäsi?
Olen koulun virallinen popcornin paistaja. Discoissa ja muissa tapahtumissa paistan paljon popcornia – minulle on jopa hankittu oma kattila sitä varten.
Mikä on mielestäsi parasta Outokummussa?
Tämä on koti.
Millaisia terveisiä haluat lähettää Outokumpulaisille?
Outokumpu on sitä, mitä siitä teemme.



