Outokummun Vanhalla Kaivoksella on avautunut tunnelmallinen kylänraitti, jossa illan hämärtyessä tuikkii pikkuruisten talojen ikkunoissa jouluisia valoja.
Vesihuoltopalvelut asentaa virtausmittauskaivon Kuusjärvi-Pitkälahti runkovesijohtoon, tämän johdosta joudutaan pitämään yöllinen vesikatko klo 00.00-03.00.
Ennakkoon sovitut asiakastapaamiset järjestetään sovitusti.
Kaupunginhallituksen talousarvioesitys vuodelle 2026 on 0,4 milj. euroa ylijäämäinen. Verotusta ei kiristetä ja kaupunkilaisten palveluita kehitetään entistä paremmiksi, jota tukevat jo toteutetut mittavat investoinnit mm. peruspalveluiden kiinteistöihin.
Tilaisuus tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistamisesta.
Tänäkin vuonna saimme nauttia yhteistä jouluateriaa Kummun koululla. Kiitos kaikille kävijöille, kaikkiaan jouluaterialla oli noin 1200 outokumpulaista.
Otteita kaupunginvaltuuston kokouksesta 24.11.2025.
Mielenterveyspalveluiden tehtävä on tukea sinua vaikeassa tilanteessa. Kun saat apua ajoissa, on myös toipuminen helpompaa.
Lauantaina 29.11. vietetään Outokummussa joulunavausta. Jouluateria tarjotaan Kummun koululla, joulumarkkinahulinaa on Vanhalla Kaivoksella ja joulumyyjäiset Servolla.
Hiilidioksidin sidonta kaivosperien täytössä (HILKA) -projektin taustalla oli tavoite mahdollistaa hiilidioksidin sidonta kaivosperien täyttömateriaalissa samalla vähentäen sementin tarvetta kovettuvassa kaivostäytössä. Globaalisti sovellettavan toimintamallin kehittäminen olisi merkittävää kaivostoiminnan laajuuden vuoksi ja toisi alueellista etua.