Kaupunginhallituksen talousarvioesitys vuodelle 2026 on 0,4 milj. euroa ylijäämäinen. Verotusta ei kiristetä ja kaupunkilaisten palveluita kehitetään entistä paremmiksi, jota tukevat jo toteutetut mittavat investoinnit mm. peruspalveluiden kiinteistöihin.
Kaupungin strategia – Kumpukartta – ulottuu vuoteen 2030 saakka. Strategian yrittäjyyden, osallisuuden, moniarvoisuuden ja Outokummun kiinnostavuuden tavoitteet on talousarviossa jalostettu konkreettisiksi toimenpiteiksi. Hyvinvointisuunnitelma on myös sisällytetty osaksi talousarviota. Sen neljään valittuun pääteemaan eli lapsiperheiden hyvinvointiin, liikkumisen lisäämiseen, mielen hyvinvoinnin parantamiseen sekä päihteiden käytön vähentämiseen on niihinkin määritelty talousarviossa konkreettiset tavoitteet.
Kulttuuritalo Maritan alakerrassa kokeillaan kohtaamispaikkatoimintaa yhdessä toimijaverkoston kanssa. Monipuolisia ja vakiintuneita että uusia kulttuuritapahtumia kehitetään edelleen, uutena ainakin Outokumpu-päivä. Tapahtumien markkinointia tehostetaan entisestään.
Matkailutoiminnassa yrittäjä vastaa Kolmikannan leirikeskuksen ja leirintäalueen sekä Kaunisniemen kahvilan toiminnasta vuoden alusta lähtien. Myös Vanhalle Kaivokselle haetaan yrittäjää.
UNICEF:in lapsiystävällisen kunnan tavoittelu jatkuu ja vauvarahaa maksetaan.
Työttömyyden haasteeseen vastataan kohdennetulla 100 000 euron panostuksella. Työllisyyspalveluiden siirryttyä valtiolta kuntien vastuulle 1.1.2025 alkaen on tarpeen edelleen kehittää myös kaupungin omien työllisyyspalveluiden toimintaa ja vaikuttavuutta.
Suurimmat rakennusinvestoinnit on jo tehty aiempina vuosina, mutta vesihuollon infraa ajantasaistetaan vuosien 2026–2028 aikana 3,4 milj. eurolla ja katuja 1,4 milj. eurolla. Vuoden 2026 nettoinvestoinnit ovat yhteensä 2,3 milj. euroa.
Outokummun kiinteistöveroja ei korotettu ja myös tuloveroprosentti on ennallaan eli 8,9 %. Verotuloja eli tuloveroja, kiinteistöveroja ja yhteisöveroja on arvioitu kertyvän 0,6 milj. euroa edellistä vuotta enemmän eli 13,3 milj. euroa. Valtionosuuksiksi ennakoidaan 4,6 milj. euroa, kasvua edellisvuoteen 0,2 milj. euroa.




