Viestintä

Outokummun kaupunki viestii ja tiedottaa luotettavasti, avoimesti ja aktiivisesti toiminnastaan.

Kaupunki on perusluonteeltaan vuorovaikutuksellinen ihmisyhteisö, jossa viestintä on kiinteä osa kaikkea aktiivista kanssakäymistä. Kaupungin viestintä on luonteeltaan ymmärrettävää, tarkoituksenmukaista sekä aina tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan kaupunkilaisia ja sidosryhmiä osallistavaa. Kaupunki myös mahdollistaa sidosryhmiinsä kuuluvien toimijoiden keskinäistä aktiivista vuorovaikutuksellisuutta eri viestintäkanavissa paikallisen yhteisöllisyyden, elinvoiman ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Kaupungin viestinnästä vastaavat kaupungin viranomaiset ja palveluja tuottavat yksiköt. Sisäisen viestinnän osalta esimiehillä on tiedotus- ja viestintävastuu omassa työyksikössään. Sisäisessä viestinnässä noudatetaan erityisesti kaupungin voimassaolevaa henkilöstöopasta sekä mahdollisia muita ohjeita.

 

Outokummun kaupungin viestintää johtaa ja valvoo kaupunginhallitus. Kaupungin viestinnän
vastuuhenkilönä toimii väliaikaisesti hallinto- ja talousjohtaja. 

Hallinto- ja talousjohtaja Päivi Lintumäki/ paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi / puh. 050 382 7769

Viestintäsuunnittelija Henri Elsinen / henri.elsinen@outokummunkaupunki.fi / puh. 044 755 9210

 

Outokummun kaupungin viestintäsuunnitelma (KH 19.4.2022 § 83)

Outokummun kaupungin brändiohjeistus

Outokumpu sosiaalisessa mediassa

 

       

 

Outokummun kaupungin logot

Tästä voit ladata kaupungin logot .pdf ja .png -muodoissa.

Outokummun kaupungin mosaiikkilogo .pdf -muodossa.

Outokummun kaupungin mosaiikkilogo .png -muodossa.