Kun lapsen varhaiskasvatusmaksut määritellään, noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia (36/1973, 387/2008, 959/2009, 1503/2016) ja hyvinvointilautakunnan edellä mainitun lain perusteella tekemiä päätöksiä.
- Lapsen kotitalouden tulot vaikuttavat Varhaiskasvatusmaksun määrään.
- Ilman tulotietojen selvitystä varhaiskasvatusmaksu määräytyy automaattisesti korkeimman maksuluokan mukaan.
- Asiakkaan tulee joko myöntää tulorekisterin käyttölupa tai toimittaa erillinen tuloselvitys.
Varhaiskasvatusmaksujen hyvitykset
Koulujen loma-ajoilta poissaolot kerätään ja hyvitetään kootusti tiettyyn päivämäärään mennessä. DaisyFamily antaa automaattiset muistutukset näistä päivämääristä, mikäli asiakas ei ole ilmoituksia estänyt. Ilmoitetun päivämäärän jälkeen sekä koulujen loma-aikojen ulkopuolella vähintään viiden perättäisen arkipäivän poissaolo tulee sekä merkitä DaisyFamilyyn että ilmoittaa varhaiskasvatustoimistoon kaksi viikkoa ennen poissaolon alkua, jotta maksuhyvitys kirjautuu järjestelmään.